perjantai 26. syyskuuta 2014

Talolyhty

Kävin tänään meidän "kylän" ihanassa sisustuskaupassa, johon oli tullut ensimmäinen kuorma Riviera Maisonin tavaraa. Ihastuin tähän pieneen talolyhtyyn ja se lähtikin meille. Tokihan ihastelin siellä paljon muutakin,  RM:n lasihurrikaaneja ja ihania astioita ym. Nyt on kiva kun siellä on Riviera Maisonia myös, tykkään erityisesti RM:n rottinkijutuista :))




Löysin myös uuden laudeliinan saunaan ja tietysti siinä oli tähtiä, kuinkas muuten :))



Nyt menen katsomaan Vain elämää ja laitan kynttilöihin ja takkaan tulet. Ihanaa viikonloppua kaikille :))

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Olohuoneen matto

Olen etsinyt jo kauan uutta mattoa meidän olohuoneeseen. Vihdoin sitten löysin tämän Pandora maton Kodin ykkösestä. Olen toki nähnyt tämän maton parissa blogissa mutta en ole sillain innostunut siitä vaikka olen sitä upeana mattona pitänyt. Sitten nähtyäni sen livenä piti se saada :) Ostopäätöstä kyllä auttoi se, että nyt viikonloppuna sai 30% alennuksen plussakortilla kaikista matoista :) no sehän piti käyttää. Ja kyllä tykkään siitä kovin.






Meidän luumupuussa on tänä syksynä paljon luumuja, on kiva syödä oman luumupuun satoa :)

 
Nyt kaikille iloista viikon alkua :))

perjantai 19. syyskuuta 2014

Ihanat kulhot

Tilasin viime perjantaina House by F verkkokaupasta nämä ihanat kulhot. Harmaa väri houkutti tilaamaan ne ja tuo kuvio on kaunis. En siis pettynyt kun sain tilauksen, luonnossa ne olivat vielä kauniimmat :) Tilaus tuli nopeasti ja tilaukseen oli laitettu vielä suklaata mukaan :)) Iloinen yllätys josta tuli hyvälle tuulelle.

Voin siis suositella tuota verkkokauppaa. Täytyy jossain vaiheessa tilata kulhoja lisää :) Aurinkoista viikonloppua kaikille.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Olohuoneen tyynyt

Viime postauksessa mainitsin kankaanpalasesta, minkä ostin Kodin ykkösestä, Ompelin siitä tyynyt olohuoneen sohvalle. Tykkään tästä kankaasta tosi paljon. Mietin kyllä kaupassa sitä jonkinaikaa ennen kun tein ostopäätöksen. Näiden tyynyjen kaveriksi täytyy hankkia jotkut muut tyynyt kun nämä vaaleanpunaiset mutta nyt saa mennä sen aikaa näin kun löydän sopivan kankaan tai jopa valmiin tyynyn kaupasta.





 
Ihanaa viikonloppua kaikille, täällä herkutellaan tänään omenapiirakalla  :))


lauantai 6. syyskuuta 2014

uudet matot

Kävin kauppareissulla pikipäin Kodin ykkösessä ja sinne oli tullut kaikkea ihanaa syksyistä mitä teki mieli ostaa. Tällä kertaa kuitenkin menin matto-osastolle katsomaan löytyisikö sieltä meidän pikkueteiseen (en tykkää sanoa sitä tuulikaapiksi) ja aulatilan kaapiston eteen mattoja. Viime viikolla ihailin täällä meilläpäin yhdessä sisustusliikkeessä näitä Pappelinan muovimattoja, silmiini osui erityisesti harmaa valkoinen matto. Hinta vaan oli mielestäni se miinuspuoli vaikka upeita mattoja ovatkin. Yksi matto olisi maksanut n.150e ja minä olisin tarvinnut niitä kaksi. En sitten viitsinyt eteistilaan ostaa noin kalliita mattoja. No suuntasin siis matto-osastolle Kodin ykköseen ja sieltä löysin nämä muovimatot, minusta ne olivat ihanat ja just samantyyppiset kuin ne kalliimmatkin. Eteistilat on nyt ihanan vaaleat :))



Kodin ykkösen kangasosastoltakin tarttui mukaani kankaan pala, mistä on tarkoitus tehdä olohuoneen sohvalle uudet tyynyt, kun kerkiän. Siitä sitten myöhemmin :) Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille.