perjantai 25. syyskuuta 2015

Sukkien tekoa ja kukkia

Mieheni yllätti minut eilen iloisesti ihanalla ruusukimpulla, oli kiva tulla töistä kotiin kun maljakossa odotti kukkakimppu :)) Työviikko oli kiireinen joten ihana kun on taas viikonloppu edessä. Se sisältää ainakin jääkiekkoa, pojan joukkueen peliä ajattelin mennä katsomaan ja kutoa pitkiä villasukkia, joiden ohjeen löysin Life with Mari blogista. Toinen sukka on valmis ja toista aloitin tänään.


 On pitkästä aikaa kiva taas kutoa. Kivaa viikonloppua kaikille :)

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ihana peilini

Olen haaveillut makuuhuoneeseen, että löytäisin kivan peilin sinne. Kaapistojen ja seinän viereen jää tila mihinkä olen suunnitellut lipastoa ja yläpuolelle peiliä. Peili siis löytyi ja ihan sattumalta, kun en sitä hakenut :)) Peilin eteen jää kiva "hylly" mihinkä saa jotain laitettua, vaikka hajuvesipullon ym.
Nyt väliaikaisesti peilin alla on tuoli, lipasto siis hakusessa siihen :))



Syksyiset ilmatkin ovat saapuneet ja niinpä kynttilöiden polttaminen lisääntyy, tässä yksi tunnelmakuva eiliseltä.


Kiva kun on taas perjantai ja viikonloppu edessä, pihahommia ajattelin ainakin tehdä ja kutoa villasukkia, iloista viikonloppua kaikille :)

lauantai 12. syyskuuta 2015

Lauantai päivän jutustelua

On tosi kivaa, että nyt viikonloppuna on aurinkoiset ilmat, pitäisi mennä kohta meidän aitaa siistimään, meillä on marja-aronia aita ja siinä on nyt marjoja taas niin, että oksat on kaarella, joten marjoja täytyy mennä pomimaan niistä pois tai talvella aita lakoo.
Viime viikonloppuna kävin pikipäin Ikeassa ja silmiini osui kangas, jossa aika iso kuvio ja värejä mutta kun katsoin kangasta, siinä oli vaan joku. Piti sitä sitten ostaa vähän jos vaikka tyynyt siitä tekisin. Voi kyllä olla, että en tee siitä mitään.... joku kuitenkin siinä miellyttää silmää :))


Keittiön saarekkeeseen olen myös löytänyt kivat koukut, jotenkin antaa näköä pieni yksityiskohta


Tälläiset pienet tuoksupussit löysin eilen Kantriinasta, aivan ihanat tuoksut niissä. Toisen laitan ainakin vaatekaappiin :) ja ehkä toisellekin paikka löytyy:) Nyt menen ulos pihahommiin
Iloista lauantaita !