lauantai 15. marraskuuta 2014

Enkeli ja tähti

Kävin tänään Tampereella Pirkkahallissa Kädentaidot-messuilla ja voi kuinka siellä oli kaikkea ihanaa ja tosi paljon ihmisiä. Välillä ei päässyt siihen osastolle mihinkä olisi halunnut kun edessä parveile ihmisiä niin paljon. Siellä oli paljon keramiikkaa ja oli enkeleitä ja tauluja ja tervetulo- kylttejä ym. toinen toistaan hienompia. En voinut sitten vastustaa tätä ihastuttavaa enkeliä jossa on pienelle tuikulle paikka. Ihailin tätä muutamaan kertaan eka ja sitten palasin viimeiseksi ennen lähtöä ostaa sen. Minulla oli mielessä tälle enkelille tarkka paikkakin ja onneksi se mahtui tuohon takan syvennykseen :)







Yläkerran parvekkeen ikkunakin on saanut jo tähden ja kyllä se antaa tunnelmaa ihanasti. Ekan villasukankin olen saanut tehtyä, siis en ole koskaan kutonut villasukkaa. Olen kyllä virkannut ja kutonut muuta mutta en villasukkaa. No mulla löytyi noita lankoja ja mietin mitä niistä tekisin ja nyt päätin kutoa villasukat. Toinen pitäisi vielä tehdä.



Kivaa lauantai-iltaa kaikille ;) minä menen nyt kutomaan sitä toista sukkaa.

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis enkeli ja tietenkin se sukka. T.esteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos esteri, tykkään tuosta enkelistä kyllä paljon ja sukan kutominen ei ollut niin vaikeaa kun luulin:)

      Poista
  2. Ihana enkeli<3 t. Martta

    VastaaPoista