perjantai 6. marraskuuta 2015

Toiset pallovalot

Rapun alusta tilat on aina vaikeita sisustaa ja tuntuu, että siinä on vähän hukkatilaa, mitä ei saa järkevään käyttöön. Meidän rapun alla on meidän Siiri koiran paikka. Olen myös hankkinut Ikeasta siihen avolipaston. Pidän siinä minun kaikki sisustus- ja käsityökirjat. Noihin mustiin laatikoihin uppoaa paljon kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa :) Olen pitänyt tuossa rapun alla myös valkoisia heinäseipäistä tehtyjä tikkaita ja yksi ilta keksin, että siihenhän sopisi pallovalot hyvin. Niinpä tänään kauppareissulla hain ne, ne antaa kivasti tunnelmaa näin pimeänä aikana. Olen pitkään haaveillut, että maalaisin nuo portaat valkoiseksi ja sen kyllä aion tehdä, toivottavasti lähiaikoina ehtisin.


Tähän toiseen kuvaan halusi Siiri tulla poseeraamaan, onhan tämä hänen "huone" :))


Kiva kun on taas perjantai, taidampa sytytellä paljon kynttilöitä ja katsella telkkaria. Hyvät kahvitkin aion nauttia syntymäpäivän kunniaksi, muuten noita vuosia ei viitsi juhlistaa :)


2 kommenttia:

  1. Sisustusvalot tuo kivasti tunnelmaa ja sopii tikkaisiin mainiosti. Mistä ostit valot?
    kyselee martta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa itse, että valot sopii noihin tikkaisiin hyvin, täältä oman kylän sisustuskaupasta ostin ne :))

      Poista