sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pihalta ja olohuoneesta

Innostuin eilen kuvaamaan ulkona kun laitoin lyhtyihin kynttilät. Lyhdyissä oli kauniita kuurankukkia ja ne piti ikuistaa. Samalla kuvasin vähän myös taloa. Tykkään kun on pakkasta, eilen vein torkkupeitot ja petivaatteet ulos koko päiväksi, ne oli ihanan raikkaita sitten illalla :)






Tänään olen tehnyt pieniä ompeluksia myös, pupulle piti tehdä jouluisen mekon tilalle vähän keväisempi mekko. Siitä tulikin söpö. Samalla olohuoneesta vaihdoin jo yhdet tyynynliinat vähän keväisimpiin.




Tälläistä tällä kertaa, huomenna alkaakin työt, kivaa päästä arkeen kiinni. Lapsethan saavat lomailla vielä muutaman päivän :)

6 kommenttia:

  1. Kaunista ja tunnelmallista, sekä ulkona että sisällä. t.martta

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näyttää teillä niin sisällä kuin ulkonakin!
    Nyt onkin ihanat ilmat tuuletella tekstiilejä,ja sulattaa pakkanekin!
    Kivaa vuodenalkua sinulle, Jaana!

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää ulkona ja sisällä <3 Pakkaspäivien ehdottomia hyviä puolia on juuri tuo, että tekstiileistä saa raikkaan tuoksuisia ulkona tuulettamalla. Mukavaa alkanutta uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kaaru, nyt on kyllä kivat tuuletusilmat:)
    Kivaa uutta vuotta sinulle myös :)

    VastaaPoista